Kokonaisurakka käsittää Etu-Töölön lukion peruskorjaustyöt sisältäen kaikki tarjouspyyntöasiakirjoissa esitetyt työt.
Kohteen suojaukset ja purkutyöt on tehty, purkutyöluvan ja kaupunginmuseon antamien ohjeiden sekä katselmusten mukaisin osin, suunnittelun lähtötiedoiksi. Isommat rakennuslupaa sekä rakenteiden tuentaa vaativat purkutyöt sisältyvät peruskorjaukseen.
Kohteen talotekniikka uusitaan kokonaisuudessaan.
Piha-alueet uudistetaan vastaamaan koulun tarpeita ja lisäämään turvallisuutta. Alueen hulevesien ohjausta ja mahdollista viivytystä parannetaan. Lisäksi piha-alueelle porataan maalämpökaivot ja putkistot.
Kohde ei ole asemakaavalla suojeltu, mutta kuuluu säilyneisyytensä perusteella Opintiellä- selvityksen luokitukseen 1. Rakennusvalvonta tulee edellyttämään kaupunginmuseon mukanaoloa ja valvontaa koko rakennushankkeen ajan. Rakennuksessa on paljon hyvin säilyneitä rakennusosia, joiden säilyttäminen ja kunnostus vaatii erityistä huolellisuutta ja ammattitaitoa.
Hankkeen tarkempi kuvaus on määritelty liitteenä olevissa teknisissä asiakirjoissa.
Urakkamuotona on kokonaisurakka, jossa rakennusteknisten töiden urakoitsija toimii pääurakoitsijana ja lainsäädännön tarkoittamana päätoteuttajana.
Pääurakoitsija vastaa työmaan johtovelvollisuuksista, työmaapalveluista ja työturvallisuudesta.
Liitteenä olevan urakkaohjelman kohdassa 3.3 on lueteltu rakennuttajan hankinnat ja erillisurakat, jotka alistetaan pääurakoitsijalle.